Bongasin Hurinan erittäin hyvän kirjoituksen, joka käsitteli sitoutumiskriisiä. Kommenttipalstalla näin mainion ehdotuksen.  "Tuo ilmiö johon viittaat miesten käyttäytymisessä...tunnetaan psykologiassa muun muassa kuminauhaeffektin nimellä. Hyvä olisi jos ne (ihmisyyteen liittyvät psykologis-biologiset ilmiöit) olisi meille jo vaikka lukiossa opetettu geometrian ja logaritmien sijasta", kirjoittaa Rita maestro.

Ehdottoman hyvä se olisi. Mihinkähän suuntaan asiaa pitäisi ajaa... Tämä ehdottomasti lisäisi yleistä hyvinvointia. Opastusta voitaisiin antaa myös siinä, mitä esimerkiksi reiluus ja luotettavuus tarkoittavat kohdistettuna

 a) samaan

tai

b) vastakkaiseen sukupuoleen.

Geometria ja logiikka eivät tosiaan paljon auta miesten ajatuksenjuoksun ja siitä seuraavan toiminnan ymmärtämisessä. 

On oikeastaan aika hassua, että juuri naista on pidetty sellaisena heikkona ja viettien vietävissä olevana olentona. Voisikohan se johtua siitä, että naiset ovat olleet suuren osan elämästään raskauden aikaisen ja sen jälkeisen hormonimyrskyn heitteleminä...On pelottavaa seurata, miten paljon raskaus vaikuttaa ihmisen mieleen. Sekin on pelottavaa, että ajattelen miehistä nyt näin nurjamielisesti; tunnenhan paljon ihania miehiä. Mutta useimmat niistä sortuvat täysin selkärangattomaan ja ala-arvoiseen toimintaan. Eikä se oikeastaan ole edes sortumista vaan täysin oikeutettua, koska viettiään tulee seurata. Tällä logiikalla omistushaluinen saa vapaasti vallata uuden mantereen aarteet. Pah.

Mistä näitä pitkiä ja nättejä poikia oikein siunaantuu tähän naapurimaahan, kysyn vaan?!

Vain parin tunnin yöunien piiskaamana sorruin hullutukseen. Mikseivät hälytyskellot alkaneet soida, kun minulle retosteltiin automerkillä, "jota ei voi sekoittaa muihin"? En minä automerkkejä tunne. Tapasin siis nyt sen, mistä lehdessä varoiteltiin; treffailun ammattilaisen. Hän oli mies, joka etsii työkseen oikeita ihmisiä. Ilmeisesti vapaa-aikanaan hän tekee samaa. Tuntui siltä, kuin olisin istunut pikaluonnetestissä. Syväluotaavat kysymykset lävähtelivät vasten kasvoja ja minusta tuntui, että niiden esittäjä oli onneton ja piilossa siellä kauluspaidan ja pikkutakin alla. Onneksi pääsin liukuhihnalta pois aika nopeasti. Pitäisi nukkua kunnolliset yöunet, niin tällaiselta vältyttäisiin.

Taas ostin uudet kengät. Tietenkin ne maailman kauneimmat, varrelliset ja ihanimmasta nahasta valmistetut. Kauniilla kengilläni laskeuduin portaita alas ja kas; portaat juoksivat altani pois. Keuhkoni yrittivät mahtua henkitorvea pitkin ylös. Kivisten askelmien kulmista se keskimmäinen sen sijaan lähenteli sääriäni siihen malliin, että luulin luiden katkeavan. Mutta ne joustivat ja jatkoin lentoani kokonaisena metrin verran loputkin askelmat alas. Lähdin sitten salille onnellisena kaikista kehossani kiinni olevista jaloista, käsistä ja päästä. Huomasin säärien ympärysmitan lisääntyvän eksponentiaalisesti salilla rehkimisen tuoksinassa. Pumppasin ilmeisesti kudosnestettä ja verta isona rintamana tarmokkaasti kohti sääriä ja nilkkoja. Melkein voisi luulla, että sukkahousujuhlat odottaa kulman takana. Ottaisin kuvan sinertävän soikeista sääristäni, jos olisi kamera. Yllättyisitte.

 Onneksi on ne varret.