Helteinen maanantai vasta heräämässä, kello tikittämässä hädin tuskin 8.00 ja minä kipittämässä pyörätelineille ja sitten survomassa HELPOTTUNEENA ikivanhalla käyräsarvisellani kohti työpaikkaa!?!?

Meidän talon sisäpihalla kuuluva ääni minut matkaan piiskasi, vaikka olisi kyllä saattanut luulla, että helle se vain on pehmentänyt pääni. Herkkänahkaisemman kulkijan se ääni olisi saattanut saada luulemaan, että kissaa siellä tapettiin, nylkemällä. Seinänaapurini Kesäkolli siellä vain lemmiskeli Kisumisunsa kanssa.

Paljon on puhetta ollut teeskenneltyjen orgasmien yleisyydestä ja asiaan olen oikeastaan suhtautunut ihmetellen, epäillenkin.  Miksi ihmeessä kukaan haluaisi NÄYTELLÄ orgasmin saamista? Luulen, että nyt saan olla todistamassa sitä itseään; egoa rasvataan, mutta ei kovinkaan suurilla taidoilla. Muuta selitystä en ole löytänyt tuolle luonnottomalle tuskalle, joka tihkuu paperisen seinän läpi. Enkä vain minä; karauttaessani karkuun edellisestä illasta asti jatkunutta karjahtelua huomasin, että kuudennesta kerroksesta kuuluva konsertti todellakin tavoitti sekä alemmat kerrokset että porttien ulkopuolella kulkevat satunnaiset ohikulkijat. 

Monessa kerrostalossa asuneena tiedän tottuvani tähänkin pian. Olisipa jo pian!