Taaskaan en tiedä mitä minulle kuuluu. Tiedän kyllä - joskin oman minuuteni suodattimen vääristämänä - miltä minun kuulumiseni näyttää. Kiirettä, hätäilyä, säntäilyä ja levottomuutta, niinkö?

 Tänään ihmettelin tuttua sävyjen käyttöä, hymynvärettä suupielessä ja teräviä käänteitä. Mutta en tunnistanut ennen kuin kerrottiin, enkä tiennyt mitä tyttö sohvan kulman takan oli käymässä läpi.

Langasta punottu lumipallo lennättää avaimet ikkunasta kadulle, ja perään vilahtaa iloinen hymy. Minulle, Ystävältä, ehdin tunnistamaan. Sitten kysytään ja kuunnellaan tai ei kuunnella. Miten kipeiltä sanat voivat kuulostaa, miten ne saavat pelkäämään tai varpailleen tai katumaan. Sanat harhauttavat aina vain. Ratkaisevaa on jokin muu. Mikä se on, ei ole selvää. Mutta yhdessä nauraminen on kuin sillan rakentamista. Sinunluotaminunluokse, välimatkaa taittaen.

Pienessä kädessä on viisi sormea ja pojassa on kaksi kättä ja valtava määrä toveruutta. Ja minä tiedän, että toveruus pelastaa. Äidissäkin on vain kaksi kättä, jotka saavat ihottumaa perunan kuorista, mutta yhtä paljon urheutta kuin pojassa. Voin vain olla ja välillä tuntuu, että se ei ole lähellekään tarpeeksi. On se, sen on oltava.

Tuuli heiluttaa kahden vaijerin välissä roikkuvaa lamppua. Valo osuu kylkeen, lamppu huojuu. Se ei valaise nyt. Jos vaijerit olisivat eripituiset, lamppu repsahtaisi sivuun, tai alas. Vaijerien pituuden suhde on ratkaisevaa.

En minä takerru

minä kulutan maata

koitan jalalla muovata

ja katson aikatauluja

minäkin tahdon jatkua

minä kadehdin hajonneita tuoleja

enempää ei voisi tapahtua

esineet ja aikataulut

jatkavat kun olen kuollut.

...

Matti Johannes Koivu

Mutta en kuule enkä tunnista omaa ääntäni. En tunne valintojani, en ymmärrä perustelujani. Eikö minulla ole perusteluja? Onko se, että tänne, kun en muuallekaan? Nämä sanat, kun ei muitakaan? Nämä jalat ja tämä tie, kun? Tämä virta vesi ja lohkareen laki - tämä valo, tämä tila, tässä näin ?

Tiedän miten pelargonian on tarpeellista levätä. Osaan painella rusinoita pullapojan navaksi ja hymyillä hermostuksen pois. Näistä kyllä tunnistan itseni. Aivan kuin olisin piilossa.  

Olen suhteellisen hyvällä mielellä, mutta millin verran krapulassa. Olen myös puolen millin verran väsynyt koko loman kestäneestä flunssasta.

Mutta mitä jäi vuodesta käteen...Tämä oli tekemisen vuosi. Tein monia asioita, joista olin haaveillut pitkään, mutta joita olin aina lykännyt milloin mistäkin syystä. Ryhdyin vapaaehtoistyöhön, valmistuin, pääsin jatkokoulutusohjelmaan. Muutin kimppakämppään ja kotiuduin keskelle Helsinkiä kummallisen helposti. Sain paljon uusia kavereita sekä kohtasin myös muutamia samanhenkisiä ihmisiä. Tein kivoja reissuja sekä ulkomailla että kotimaassa. Myönnän, että tämä vuosi painottui paljonkin tekemiseen ja oleminen jäi vähemmälle. Olin perheeni kanssa ja yksinäni vähän. Kaiken tämän ohella tein töitä liikaa ja olin ajoittain todella stressaantunut.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

2. Onnen hetkesi?

Ehkä mieleenpainuvimpia oli hetki keskellä Balaton-järveä. Tunteja oli takana. Vierellä oli tuntematon ystävä, matkakumppani. Aurinko piirsi rannekkeen kuvan ihooni, mutta ei polttanut selkää. Uskoin siihen, että kehossani on voimaa. Matkanteko vedessä oli helppoa, kevyttä ja vastusta oli juuri sen verran kuin jaksoin ponnistella. Tunsin, että ylitin oman epäuskoni kynnyksen.

3. Suurin surusi?

Olin aika hukassa jossakin vaiheessa. En oikein tunnistanut elämääni omakseni. Tuntui, etten tiennyt mitä halusin ja että siihen astiset valintani eivät olleet omiani. Olin myös surullinen, koska siteet läheiseen ihmiseen katkesivat.

4. Tekemäsi teko, jota kadut?

Käännyin pois. Ystäväni odotti minua lammen keskellä, sumussa. Oli aamuyö ja hilpea seurue ystävän takana. Silti minä käännyin pois ja olin pelkuri. 

5. Haaveesi, joka ei toteutunut?

En päässyt ottamaan osaa juoksutapahtumaan rasitusvamman takia.

6. Laulu vuodelle 2006

Röyksopp: Poor Leno

Mietin pitkään tätä, koska musiikki on ollut olennainen osa tätä vuotta. Tämän laulun tulen varmasti yhdistämään 2006 vuoteen ja niihin vaihteleviin tunnelmiin, joita tänä vuonna olen kokenut.  

7. Mitä sinulta jäi tekemättä?

Ei tunnu siltä, että olisi jäänyt tekemättä mitään erityistä, mitä olisin tahtonut tehdä. Tein paljon hienoja asioita.

8. Suurin pelkosi, jonka jouduit käsittelemään vuoden aikana?

Yksinolemisen ja epäonnistumisen pelko.

9. Mitä vuosi sinulle opetti?

Minulla on rautainen tahto ja ystäviä, joihin voin luottaa. Olen itselleni liian ankara ja väsytän itseni vaatimalla itseltäni liikaa. Sen asian kanssa on opittava olemaan varuillaan.

10. Mitä lupaat tulevalle vuodelle vai et mitään? Miksi?

En lupaa mitään erityistä. Yritän elää päivän kerrallaan ja yhden asian lupaaminen koko tulevalle vuodelle ei oikein ole linjassa sen kanssa.

11. Millaisena näet tulevan vuoden?

Se on suuri kysymysmerkki. 365 päivää, joihin jokaiseen mahtuu 24 tuntia. Niihin mahtuu varmasti paljon kaikenlaista ja onneksi en vielä tiedä, että mitä. Muuten en nukkuisi öisin :)