Hei miksi tää aamu onkaan näin kaunis!? Miksi aamukahvi tuoksuu kumman hyvältä ja kasvotkin näyttävät peilissä noin mukavilta? Yhdentoista tunnin yöunet hyväilivät uupunutta nukkujaa. Joskus yletön nukkuminen saa olon pöhnäiseksi, mutta tämä ei ole yletöntä. Ei ole ollut aikoihin. Uni on meren selkä. Aamulla herään ylpeänä; minä osaan nukkua. Pystyn vapautumaan ajatusteni kahleista niin että väsymys voi tulla. Uskaltaudun kellumaan unen hiljalleen keinahteleville aalloille. Nyt kohtaan unessa sen, mitä väistelin kuukausia; itseni. Mielessäni myrskysi. Rautaisella otteella pidin itseni rannalla, pelkäsin tummaa ja loputonta vettä. Vain aamuyön tunteina otteeni herposi hetkeksi. Peilistä katsoo silmät, joiden alla näkyy unen pehmentämää ihoa. Silmissä näkyy hento luottamus tähän päivään ja sen päättävään yöhön.

Tuulisuoja mainitsi hienossa kirjoituksessaan toiveen unimeemistä, joten kirjoitinpa minäkin unesta jotakin.