Kävelin pitkin siltaa, läpi ilmassa leijailevan vaalean nöyhtän. Kulkiessani puistossa tavasin latinankielisiä nimiä ja muistin: minähän osaan nämä. Penkeillä lojui poikia ja minä kääntelin päätäni. Askel tuntui niin kevyeltä. Polku pieneni ja kaartui pensaiden taakse ja siellä jalkani nousivat ilmaan ihan kuin pikkutytöillä, hyvän tuulen siivittäminä. Kysyin neuvoa tädiltä, joka osoittautui saksalaiseksi turistiksi. Vietimme mukavan juttutuokion ja minä olin ylpeä näistä kaduista ja rannoista.

4895.jpg

Toivotin pariskunnalle hyvät-loman-jatkot-tervetuloa-uudelleen ja jatkoin kohti keskustaa. Suojatien toiselta puolelta nappasin hymyn. Kun seisoin ratikan perällä aurinko piirsi raamit ympärilleni kauniisti. Viimeistään silloin varastetun puhelimen aiheuttama vitutus nahistui rusinaksi. Puistossa vietetty laiskan hauskan hysteerinen krapulapäivä iku-ihanien ystävien seurassa oli jo aiemmin osoittanut suunnan asioiden oikeille mittasuhteille. Eläminen voi olla upeaa ja kännykkä on pala muovia, esine.        

4893.jpg

Lopuksi kylvetin, raspasin ja rasvasin rantahiekassa, asfaltilla ja baarin lattioilla tallustelleet jalkani ja tarjosin itselleni paistettua kalaa viinin kera. Yritän olla hyvä itselleni.