Täällä minä hengittelen. Ja nautin tästä aamusta. Kaikki on vielä sumuista, unista ja jotain kivaa on tapahtumassa, mutta ei liian pian. Ei siis astioiden tiputtelua, eikä edes törmäilyä millin kokoisen asunnon täyttäviin huonekaluihin vaan lempeää itsensä herättelyä seurana maitoinen kahvimuki. Perjantain vietin ystävien seurassa hyvän musiikin tahdittamana. Kengät kastuivat rautatieaseman pihalla pienessä lätäkössä, siideri maistui makoisalle ja tunnelma oli syleilevä. Lauantaina nukuin pitkään, reippailin ja todellakin: olin huvipuistossa pussailemassa (Minä!).

Kauan matkalla ollut tuli illalla kylään ja tuntui hyvältä vaihtaa kuulumisia. Raskaiden uutisten kuuleminen hätkähdytti. Toisen huolia ei voi ottaa kantaakseen, vaikka kuinka haluaisi. Voi vain kuunnella ja toivoa, että siitä olisi jotain apua. Ja tässä tapauksessa ihailla sitä voimaa, mikä semmoisesta hentoisesta ihmisestä oikein löytyy. Ja sitä kusipäisyyttä, millä ihmiset toisiaan kohtelevat. PRKL! Mikä saa ihmisen kohtelemaan elämänkumppaniaan huonommin kuin vuotavaa pyöränrengasta?! Rengas sentään yritetään paikata, mutta pitkä suhde heitetään nopeasti romukoppaan. Hmm. Taidan olla jo aika hereillä, kun päädyin pohtimaan näitä. Siispä on aika mennä suihkuun, ulos aurinkoon ja junalla kohti paikkaa, jossa en ole aiemmin ollut. Jännittää. Vähän.