Sain tänään kaksi puhelua. Viime yönä olin miettinyt soittajia, molempia. Silloin tuntui, ettei kumpaakaan ole minulle olemassa.

 Puhelin soi ensimmäisen kerran ja vastasin valmiina anturoimaan äänensävyjä, välttämään väärinkäsityksiä. Miten pitää puheen aiheet ojennuksessa?  Miten pysyä välinpitämättömänä olematta kylmä? Miten olla kertomatta salaamatta mitään? Miten olla kysymättä kuulumisia kohteliaasti?

Puhelin soi toisen kerran. Hölynpölyä, lörpöttelyä, mukavien suunnittelua. Ja ihan niin kuin... olisin tunnistanut kaipaavani ihmistä.

Tunnen huojuvani reunalla. En tiedä olenko siinä siksi, että orastava ihmissuhde on kiskonut minut seisaalleen vai tapasinko mukavan ihmisen siksi, että olin jo noussut tänne reunalle, ansiokkaasti ja omin jaloin? Takanani on rikkinäinen silta, josta romahdin läpi ikuisuus takaperin. Jos astun reunan yli kunnolla, horjahdanko orastavan ihmissuhteen päälle tuhoten sen painollani? Jos en uskalla astua, menetänkö lopulta tasapainoni päätyen taas puhaltelemaan pölyjä sillan säpäleitten päältä?

4721.jpg

Liian monta kysymystä sinkoilee tässä päässä. Taidan viedä sen nukkumaan