Kun olen menossa kuuntelemaan indie-poppia, en tiedä mitä on luvassa. Ainakin musiikkia, luulisin. Hyvää musiikkia, ajattelen toiveikkaasti.

Pieni vaalea tyttö makaa väkijoukon keskellä ja tekee enkeleitä. Hetki sitten se pomppi keijukaisena lavalla ryhmänsä edessä ja sen ääni kohosi kirkkaasti ja kevyesti. Nyt lavalla on uusia soittajia, vähän pelottavia. Ne soittavat ihmeellisen kuuloista musiikkia korkokengät jalassa. Rytmi on kiivas ja ilmassa angstia. Muutamien kuuntelijoiden polvet notkuvat ja niiden tukka on järjestyksessa. Eikä miten vain järjestyksessä, vaan sillä erityisellä tavalla; järjestettynä epäjärjestykseen. Tai saattaa olla, että se sittenkin on järjestetty järjestykseltä näyttävään epäjärjestykseen. En ole aivan varma. 

Tyttö ja poika tanssivat. Lavalla on aiemmin ollut vihaisia lauluja laulava nainen, joka lausui laulujaankin vihaisempia kommentteja. Tapa, jolla se sai pianosta ilmoille kuumeisen, hakkaavan rytmin,hämmästytti. Se joi pienestä pullosta koskenkorvaa, koska sanoi kuulleensa, että siten saa yleisön täällä rakastamaan itseään. Se osasi katsoa pahasti. Minusta tuntuu, että kansakoulunopettajissa on saattanut olla samaa puolihullua auktoriteettia huutaavaa mentaliteettia, mutta tukka näyttää erilaiselta, upealta.

29895.jpg

Myös pieni etutukallinen tyttö on esiintynyt. Sillä oli heleän kaunis ääni, joka sävytti tanssiin houkuttelevia lauluja. Se heitteli laulujen lomassa omenoita kuuntelijoille ja vaihtoi tossut avokkaisiin, avokkaat tossuihin, paitapuseron päälle se lisäsi vyön sekä helmet ja puraisi sitten omenaa. Tytöstä ei voinut olla pitämättä. Katossa pyöri värillisiä palloja ja kukkia ja toivoin näkeväni valojen heijastuksen saippuakuplien pinnasta.

Kuuntelijoiden polvet notkuvat vähän enemmän. Suurin osa on lähtenyt kotiin. Kourallinen ihmisiä tanssii ringissä. Nämä ihmiset erottuisivat mistä joukosta tahansa, mutta täällä ne näyttävät samalta. Erityisyys laimentuu joukossa. Haukotuttaa. Minäkin lopulta lähden. Kävelen ohi linja-autojen rivin, yli tutun sillan  ja sitten nukun. Herään melkein yhdeksän tunnin kuluttua, enkä edelleenkään tiedä mitä indie-pop on.