Renkaat kirskuvat, kannat takovat asfalttia. Liike on nopeaa; kadun yli on päästävä pian. Harvoin hiha hipaisee toista. Kävelen epäillen massan mukana, mutta on askellettava nopeasti; taas olen myöhässä. Otan täristen sormikkaan kädestäni. On pakko ajatella, että pääsen tältä kummalliselta pysäkiltä pian takaisin reitilleni, jos se osoittautuu vääräksi. Sanat putoilevat väliimme. En tiedä muodostuuko niistä silta vai muuri. Silmät haluavat lassota katseeni, joka pakenee ikkunasta näkyvään puuhun. Nauran paljon.

Oikean silmän alapuolella näkyy juonne. Tahtoisin tietää, miltä sen koskettaminen tuntuu.

Päätin hieman päivittää blogin ulkoasua, kun löysin hienoja hienoja sivupohjia, kiitos Tiia! Nyt täällä sitten humisee ja säihkyy.