Kolme pyöreää lautasta puskee ruohoa. Korret ovat hailakan keltaisia, mutta venyvät pituutta uskomattomalla vauhdilla. Niiden täytyy pyrkiä hartiavoimin kohti valoa, koska minä ilkiö olen pitänyt niitä muovipussissa sohvan alla (Ei olisi kivaa se) Minun kevättunnelmanikin on alkanut jo luuhailla nurkissa. Ei, kyseessä ei ole kevätmasennus eikä kevätväsymys vaan kevätlevottomuus. Hiekkaiset kadut versovat reiteiksi, joilta ei malta pysyä poissa ja taivaskin jotenkin revähtää ammolleen, taivaanranta pakenee. Nuorempana sidoin polkupyörään serpentiiniä ja sahasin tuttua kadun pätkää edestakaisin edestakaisin kunnes ei enää saanut. Minun on kuulosteltava kevään tuloa ja puntaroitava ilmasta poimittuja hajuja. Ja Pohjoisen taivaan tahdissa on notkutettava polvia yhä uudelleen. Kyllä minä kesää, syksyä ja talveakin anturoin, mutta niillä on erilaiset laulut ja värit. Valo tulee silloin toisesta suunnasta.

Humpsahdin sitten eilen ulos kaapistani, tuosta noin vain. Hyvinhän minä olen  täällä kolosessani viihtynyt, mutta hauskaa oli pyllähtää keskelle keväistä lumipyryä Andorrana. Ja erityisen viehättävää oli istua siinä pöydän ääressä juttelemassa kasvotusten blogihöpinöitä ja niitä näitä. Innostuinkin. Kiitos kun kiskoitte, Viive ja Timo!

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />