Niin niin, sanot sinä. Kaikkihan me olemme eksyksissä. Kaikkihan me olemme matkalla ei-minnekään-vaikka-ravintolavaunun-kahvi-on-kallista-ja-läikkyy-päälle. Kyllä minä tiedän, että on jatkettava: on etsittävä, on uskottava, on toivottava. Ja että täytyy rakastaa ja että rakkautta on ansaittava.

Nii-iin. Minä rakastankin paljon, mutta se ei riitä. Ei riitä, että rakastaa pisaraa ja valon taittumista sen pinnalla. Tai möykkyistä alasajoa mukulakadulla ystävän kanssa. On yletyttävä johonkin konkreettisempaan. On saavutettava. Ei kukaan tiedä parittoman rakkaudesta. Ensin on etsittävä käsi, johon rakkauden voi ojentaa. Luotettava sitten käden uurteisiin ja uskottava sen pysyvyyteen. On liuúttava sen lähelle ja uskallettava ojentaa oma käsi. Ja ennenkaikkea: on asetettava siihen sormus sekä kynä, jolla piirtää lainapapereihin. On totuttava, vieraannuttava ja annettava uurteiden tyynesti levitä myös kämmenen kääntöpuolelle.

Minä ottaisin uurteet, ottaisin heti ja juoksisin kädet taskussa karkuun. Ansaitsisin mieluusti ne jo nyt, laputetuin silmin.

 

Matkaohjeita

 

Valkeista parhain on kuu

kun tummista mustin on yö

 

Tuulen saa jos tahtoo

tähtiä on ystävät

 

Äiti sua jää oottamaan

rantaan kuin puu huojumaan

 

Millaisen lyyran äidille tuot

ethän anna sen sua huolettaa

 

Valkeista parhain on kuu

kun tummista mustin on yö

 

Onnea on, onnea on

kertovat sen löytäneet

-Miljoonasade-