Nuorasta irronnut Värien kirjo on liikaa turha laajuus lamaannuttaa kelta-sini-punainen leikkikehä Ei ne leiki! Etkö voisi Emmekö me, yhdessä vihrein varpain Me vain! Kantaisimme korsia kirjavuuden kahlitsemiseksi ja sitten: kuin kämmen kupertuisi seinä suojaksemme sateenkaarelta Tähtenämme päivät himmeät hämärät hiljalleen eteenpäin keinuvat vesi vaimentava peitteenämme kalvot kultaiset kehtonamme Onnen ontelo revennyt Ilma leikkaa keuhkojamme Valo viipaloi verkkokalvomme sievästi Enkö ollutkaan Emmekö me Minäkö olen? Lihaisa riekale vetäytyy rasvan peittoihin Ihmisenä olemisen kipupiste