Pieni poika tuijottaa ruutua hartiat jännittyneenä. Katse sinkoilee kulmasta toiseen ja sormet runnovat ohjainta. MIKSI se ei voi mennä maaliin! Äiti, en minä hermostu. Kyyneleet eivät ole kaukana. Tämä on tyhmä peli. En lopeta, yksi peli vielä, Äiti, kiltti! Poika lopettaa vasta kun viisaat ja vanhemmat pakottavat. Päitä puistellen todetaan, että kyllä ovat taitavia pelien laatijat, kun saavat pienen mielen uskomaan leikin todeksi. Todellisuuden taju hämärtyy hurjalla tavalla.

Työnantaja sanoo, että japanilaiset voivat ehtiä ensin. Yhdysvaltalaisetkin saattavat olla kintereillä. Töitä on vain tehtävä lujasti, tällä erää. Sitten eteen nousee valtava järkäle, jota ei voi kiertää ja joka tuntuu kasvavan päivä päivältä. Kun työpaikan ovi sulkeutuu pitkän päivän jälkeen, ei ajatukset irtoa vastassa olevasta seinästä. Miten saisi aivot tajuamaan, että sydäntä on turhaa kirittää ylilyönneille, ettei yhtään yötä kannata valvoa ja että Japanilaiset ovat pomon mielikuvitusolentoja? Leikkiä tämä vain on, elämä.