Yritän taipua, riisua kaiken ylpeyden, olla niin hyvä, vihreä ja puhdas kuin sammal. Vettyä viileässä, pehmustaa, antaa virran huljutella helmani riekaleiksi. Tämä ei ole kulumista vaan kasvamista.

Mutta en kuule enkä tunnista omaa ääntäni. En tunne valintojani, en ymmärrä perustelujani. Eikö minulla ole perusteluja? Onko se, että tänne, kun en muuallekaan? Nämä sanat, kun ei muitakaan? Nämä jalat ja tämä tie, kun? Tämä virta vesi ja lohkareen laki - tämä valo, tämä tila, tässä näin ?

Tiedän miten pelargonian on tarpeellista levätä. Osaan painella rusinoita pullapojan navaksi ja hymyillä hermostuksen pois. Näistä kyllä tunnistan itseni. Aivan kuin olisin piilossa.  

379238.jpg