38450.jpg

On vaikeaa katsoa, kun sisälläni kuplii niin kovasti, etten melkein saa henkeä. Vieressäni tärisee kaksi hahmoa, tuttuakin tutumpia. Vain kaksi sanaa on singonnut meidät tähän yhteiseen kohtaukseen, joka ei enää edes muistuta kovin paljon naurua. Kasvojen muoto on muuttunut ja hiukset ovat pidentyneet, lyhentyneet, kihartuneet, taas lyhentyneet ja viellä kerran vaalentuneet. Niin, jossakin vaiheessa jopa synkronoidusti! Vaatteistakaan meitä ei voi tunnistaa. Mutta tämä murheet räjäyttävä nauru ja luottamus on ollut kauan. 

Edessämme on pöytä täynnä myytävää. Tavaroita katselee kuin pisteitä kartalla. Tuo sinulla oli päällä niinä päivinä, kun ajattelit liikaa sitä laihaa ja hullua poikaa, joka on jäänyt sinne kalseaan kaupunkiin! Niin, nämä jalassa kompuroin aamulla rantaan sen pitkän yön jälkeen. Ja tuo sinulla oli niissä juhlissa, joiden luulimme muuttavan elämämme suunnan.

Minulla on pöydällä tärkeitä tavaroita, lahjojakin. Kaikki ovat sellaisia, joita olen rakastanut, mutta joista minun on päästävä eroon. Tuntuu hyvältä myydä ne ja erityisesti antaa ne halvalla. Ehkä tuo pieni tyttö saa 75 sentillä hellän katseen. Ehkä tuon naisen asunto tuntuu enemmän kodilta verhottuna laskostettuun pellavan valkoiseen.

Asiakkaat taitavat pitää hervottoman naurukohtauksen kouriin vähän väliä joutuvista myyjistä. Monet jäävät pöytämme ääreen pitkäksi aikaa, hypistelevät samoja vaatteita useaan kertaan kuitenkaan mitään ostamatta. Aivan kuin ne haluaisivat osan 23-vuoden ystävyydestämme. Hallissa on lämmin tunnelma, ihmiset ovat hyväntuulisia. Paitsi ne  kaksi miestä, jotka haluavat antaa isoja seteleitä ja joiden leukaperät ovat kireät, vaativat. Olemme hirveän huonoja myyjiä, yksi meistä myy melkein ilmaiseksi ja toinen antaa ilmaiseksi; vie pois! Mitä vain, kunhan vaan pääsemme eroon tunnelmanpilaajista ja saamme tuulemme takaisin.

On niin hyvä ja kevyt olla yhdessä.

38451.jpg