Pienen kumpareen päällä on täplä, jossa on aikaa. Siinä se seisoo, Hevonen. Etukorissa on Hätä, tarakalle on otettu Huoli, silmäkulmissa ja suupielissä hyönteisen raatoja ja kireyttä. Tenttitiiliskivi jyskyttää pyöränkorin löysäksi ja vinoon, autot ylittävät tien samaan aikaan kuin minä. Naputan taivaanrantaan punasilmäisen ja huteran katseeni, pilven haituvien lomaan, talteen. Vieressä huiviin ja hengityssuojaimeen kääritty hahmo, tuottaa sanomalehdistä kolmioita. Kolmiot pakataan muovikassiin. Kurjet, hanhet ja sorsat ovat paikoillaan, ihmeen kauniisti. Huojuva ohikulkija kyynelehtii. Musertuu musiikin alle. Haparoi hetkessä ja haraa hetken kulumista vastaan. Hevonen seisoo vakaasti ja pureskelee.

 

Mitä Hevonen Huolesta, mitä minä Hevosena olemisesta? Minä huolehdin Hevosesta! Hevonen, Hevonen, miten osaat olla? (Osaathan olla?!) Mietitkö minkä heinän valita, mikä aidanvierus on oikea? Manaatko autojen katkua, kaipaatko takaisin aroille tai varsahypyn haltioihin? Ravaat ja piehtaroit kyllä, mutta itketkö, ikävöitkö?

 

Mitä Hevonen huolesta. Mitä minä Hevosena olemisesta.

 

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />